Kauden ensimmäiset hisukisat

Kuten Anu jo mainitsi edellisessä tekstissä, saavuimme Luostolle perjantaina neljän aikaan iltapäivällä. Lauantaiaamuna syötiin kunnon hotelliaamupala Lapland Hotellissa, että jaksaisimme aloittaa hiihtosuunnistuskauden. Noh, minulla oli lähtö 11.24, ja heti alusta hiihto tuntui tosi rennolta ja hyvältä. Alku sujui ihan okei suunnistuksellisesti, lukuun ottamatta muutamaa seisoskelua. Mutta radan keskiosassa sorruin kahteen megapummiin, joihin tuhrautui yhteensä reilusti yli 10 minuuttia. Näiden kahden virheen jälkeen hiihtelin radan maaliin ja pummailin vielä vähän lisää. Maaliin tullessani ajatukset olivat kyllä, että taas tällainen kauden avaus, JES!  Illalla mietin vielä suoritustani ja katsoin väliaikoja. No jes, olin ollut kärjessä ennen virheitäni, tosi kiva.:)  Tulin kuitenkin tulokseen, että turha sitä nyt kauden ekaa kisaa on harmitella kauaa, joten käänsin katseet sunnuntain kisaan. Anu kilpailin vain lauantaina, ja silloinkin naisten pääsarjassa. Hän teki omien sanojensa mukaan epäsujuvan, hitaan ja epäketterän suorituksen, mutta meni rauhallisesti. Anu kuitenkin selvisi radan isommitta virheittä.


Lauantain lähdöstä

Anun kuva sunnuntain pk-lenkiltä


Sunnuntaina söin taas kunnon aamupalan, ja lämpömittari näytti aamulla 7.00    -26͒C.   No, onneksi sää kerkesi lauhtua ennen kisaa, ja kilpailu voitiin aloittaa suunnitellusti. Päivän kisa olisi pitkä matka vähän lyhennetyillä radoilla sään takia. D20-sarjassa (uusi sarjajako), jossa kilpailin, matka oli 9,5km (lyhintä mahdollista reittiä pitkin). Lähdin urille 11.02, mutta heti alussa huomasin, ettei hiihtoni ollut yhtä hyvää kuin eilen. Tein radan varrella muutaman todella huonon reitinvalinnan, ja seisoskelua tuli, mutta megapummeja ei. Maaliin tullessa menin kärkeen, mutta kauan en kerennyt johtaa, kun Veera ja Liisa jo menivät ohi. Olin kolmas ja hävisin 1min  15s kärkeen, mutta olen ihan tyytyväinen, koska molemmat edelläni olleet kuuluvat nuorten hiihtosuunnistusmaajoukkueeseen.
Tulokset

Vähän kohmeessa kisan jälkeen

Kommentit