Äntligen fick jag klart den här texten. Jag har haft ganska mycket annat att göra och inte haft lusten att skriva under senaste dagarna. Men nu får ni i alla fall någon sammanfattning av junior-VM som alltså arrangerades i Tammerfors 9.-16.7.
Eftersom tävlingarna arrangerades i Finland åkte vi dit först några dagar före tävlingarna. Dagarna före tävlingarna tog vi det lugnt och prövade till och med köra lite karting. För min del behövs det lite träning ännu om vi säger så. Roligt var det ändå! Några model-träningar gjorde vi också, i terrängtypen och kartritningen var sådant som vi hade tänkt oss.
På den första tävlingsdagen, måndagen, hade vi medeldistans kval. Jag lyckades hålla orienteringen under kontroll nästan hela tiden, några små missar bara. Jag tog det lugnt och försökte bara orientera bra. Jag tog mig lätt till finalen, som näst snabbast i vår kvalklass.
Den följande dagen hade vi då medeldistans final. Jag kände mig lugn inför starten, men tyvärr for lugnet iväg redan på väg till första kontroll. Jag hade alltför bråttom och "hade inte tid" att läsa kartan och kolla kompassen. Efter ett misstag på över två minuter redan till ettan var det svårt att samla sig igen. Den som startade efter mig fick fast mig redan på ettan och tillsammans sprang vi igenom hela resten av banan. Inte orienterade jag bra resten av banan heller, små krokar hela tiden. Efter tävlingen var det dock bara att börja fokusera på nästa dag.
I onsdags stod det sprint i schemat. Sprinten arrangerades i Pispala, mestadels i ett industriområde. Banan var utmanande med många svåra vägval! Jag gjorde inga stora missar, men flera små och dåliga vägval också. Dessutom fick jag ingen flyt på och var tvungen att stanna flera gånger. Lite besviken var jag på mig själv, men det kunde väl ha gått mycket värre också... Slutplaceringen, sjätte, var en positiv överraskning efter ett sådant lopp.
Efter vilodagen i torsdags var det dags för långdistans. En fin långdistans i en fin terräng. Mitt lopp var tyvärr allt annat än fint. Jag började loppet helt okej, men på det långa avståndet till fyran tappade jag bort mig helt. Jag glömde kolla kompassen helt och for helt snett. Efter detta stora misstag orienterade jag lite slarvigt på vissa ställen och hade, återigen, alltför bråttom. Jag gjorde inga stora missar tills jag började det andra långa avståndet till elvan. Jaaa... Igen glömde jag kolla kompassen och inte heller uppskattade jag den sträckan som jag hade sprungit. Jag hamnade i ett sjukt dåligt grönt område där det knappast gick att gå. Helt klart det sämsta gröna området där jag någonsin har varit i Finland. Där spenderade jag då många långa minuter innan jag slapp bort. Resten av banan orienterade jag sådär, försökte så bra som möjligt, men visste nog det faktum att loppet var en katastrof. Efter målgången var jag väääldigt besviken, den sista individuella tävlingen i JWOC 2017 hade gått åt skogen, den också. På kvällen försökte jag lugna ner mig på något sätt och försökte flytta tankarna till stafetten. Jag lyckades med det, i någon mån i alla fall, efter att ha gått och suttit i skogen ensam över en timme.
På den sista tävlingsdagen hade vi alltså stafett. Jag fick löpa de sista sträckan i andra laget. Förstås var det en besvikelse att springa i andra laget, men efter mina usela lopp i skogen var det nog välförtjänt. Men inget dåligt lag hade vi verkligen! Med Inka på första och Alexandra på andra sträckan visste jag, att efter två sträckor kan vårt lag vara hur bra som helst. Mest osäker var jag helt klart på mig själv. Inka och Alexandra sprang bra och jag for ut i skogen som sjunde, cirka 2 minuter efter Finlands första lag. Jag gjorde inget superlopp, jag bommade ju redan ettan och tvåan, men i varvning hade jag tydligen sprungit förbi tre flickor. Efter varvningen orienterade jag sådär, jag for ut åt helt fel håll från två kontroller men som tur lyckades rätta riktningen efter en stund. Då jag kom till mål, fick jag veta att vårt lag blev fjärde, just före Finlands första lag. Tydligen hade också bronsen varit nära, men tyvärr såg jag aldrig Norge som då blev tredje. Inget superlopp denna gång heller, men i alla fall tog jag tre placeringar. Ännu ett tack för mina bästa lagkompisar! Efter den sista tävlingen, alltså stafetten, publicerades också vinnaren i lagtävlingen. Finland vann, och vi var alltså världens bästa lag i JWOC 2017!
Efter stafetten for vi tillbaka till vårt boende, Murikanranta (som förresten var ett superfint ställe med god mat). Den sista kvällen (och natten) spenderades med orienterare från hela världen, tack alla för ett roligt kväll! Och tack för en superfin vecka! Fast tävlingarna gick som de gick, var veckan ändå något jag verkligen kommer att komma ihåg länge. Jag ska inte påstå att jag är nöjd med mina prestationer för det är jag inte. Men tävlingarna är förbi och det enda man kan göra nu är att försöka lära sig så mycket som möjligt av alla loppen. Det kommer (fast det inte kändes precis som så efter långdistansen) nya tävlingar och då ska jag vara mycket bättre! Och inte var veckan dålig fast jag för det mesta var. Vi hade ett sjukt bra lag och fick lära känna människor från andra länder också. Jag är så tacksam att jag fick vara med, inte får alla springa junior-VM på hemmaplan.
// Vihdoin sain tämän suomenkielisenkin tekstin valmiiksi. Minulla on ollut muuta tekemistä enkä ole jaksanut tänne kirjoittaa. Tässä kuitenkin jonkinlainen yhteenveto nuorten MM-kisoista, jotka siis juostiin 9.-16.7 Tampereella.
Koska kisat pidettiin Suomessa, joukkueemme kokoontui varsin myöhään. Päivät ennen kisojen alkua otimme rauhassa ja kerkesimmehän kartingiakin käydä ajamassa. Omissa taidoissani on vielä kehitettävää... Teimme myös muutaman harjoituksen tyyppimaastoissa, mutta pääasiassa lepäilimme.
Ensimmäisenä kisapäivänä, maanantaina, oli ohjelmassa keskimatkan karsinta. Otin rauhassa, tavoitteenani pitää suunnistus kasassa koko matkan. Onnistuin tavoitteessani melko hyvin joitain pienempiä koukkuja lukuun ottamatta. Rauhallisilla suorituksilla kaikki suomalaiset selvisivät seuraavan päivän finaaliin.
Seuraavana päivänä tunsin itseni rauhalliseksi ennen starttiani. Valitettavasti rauhallisuus kuitenkin katosi heti ykkösvälillä. Olin aivan liian kiireinen, minulla ei muka ollut aikaa kartanlukuun eikä kompassin katsomiseen. Tehtyäni yli kahden minuutin virheen heti ykköselle minun oli vaikea saada itseni koottua. Perään lähtenyt sai minut kiinni heti ykkösellä, ja loppumatkan tulimme yhdessä. En suunnistanut loppurataakaan hyvin vaan tein pieniä virheitä koko ajan. Kisan jälkeen ei kuitenkaan kauaa voinut jäädä murehtimaan huonosti mennyttä kisaa, vaan katseet oli käännettävä nopeasti kohti seuraavaa koitosta.
Seuraavana päivänä, eli keskiviikkona, ohjelmassa oli sprintti. Kilpailu juostiin Pispalan alueella, enimmäkseen teollisuusalueella. Rata oli haastava monine haastavine reitinvalintoineen. En eksynyt pahasti kertaakaan, mutta tein monta pientä virhettä enkä löytänyt aina niitä parhaita reitinvalintoja. Suunnistus oli tökkivää, ja jouduin pysähtelemään varsin monesti. Vähän pettynyt olen tökkivään suoritukseeni, mutta kuudes sija noin sadanviidenkymmenen tytön joukossa oli kuitenkin positiivinen yllätys tuollaisella juoksulla.
Torstain välipäivän jälkeen vuorossa oli pitkä matka. Hieno rata hienossa maastossa! Valitettavasti oma suoritukseni oli kaikkea muuta kuin hieno. Aloitin suoritukseni ihan hyvin, mutta pitkällä nelosvälillä kadotin itseni ihan täysin. En katsonut kompassia yhtään ja menin ihan vinoon. Virheeni jälkeen suunnistin vähän laiskasti ja aivan liian kiireisesti. Valtavia virheitä en kuitenkaan tehnyt ennen toista pitkää väliä, väliä yhdennelletoista rastille. En taaskaan katsonut kompassia enkä arvioinut matkaakaan yhtään. Jouduin aivan kamalaan vihreään, missä tuskin pääsi kävelemään. Aivan varmasti huonokulkuisin vihreä, jossa olen Suomessa ollut. Siellä vihreässä sitten vietin monta pitkää minuuttia ennen kuin viimein pääsin pois. Loppuradan yritin suunnistaa niin hyvin kuin mahdollista, mutta varmasti takaraivossa oli ajatus suurista ajanhukista pitkillä väleillä. Maaliin tultuani en voinut muuta kuin olla pettynyt itseeni. JWOCin viimeinenkin henkilökohtainen matka meni ihan alakanttiin. Illalla yritin rauhoittua ja saada ajatukset siirrettyä seuraavan päivän viestikisaan. Reilun tunnin metsässä oleilun jälkeen jotenkin tuossa onnistuin ja olin (ainakin jotenkin) valmis reissun viimeiseen koitokseen.
Viimeisenä kisapäivänä juostiin siis viestit. Sain juosta ankkuriosuuden Suomen kakkosjoukkueessa. Olin tietysti pettynyt, etten päässyt ykkösjoukkueeseen, mutta juostuani kisojen metsämatkat aivan surkeasti oli se aivan ansaittua. Mutta ei meillä tosiaankaan ollut huono joukkue! Inkan juostessa ykkösosuudella ja Alexandran kakkososuudella tiesin, että voimme kahden ensimmäisen osuuden jälkeen olla vaikka kuinka hyvällä sijalla. Epävarma olin vain omasta suorittamisestani. Inka ja Alexandra juoksivat hyvin, ja minä pääsin metsään seitsemäntenä, noin 2 minuuttia Suomen ykkösjoukkuetta perässä. Mitään huippujuoksua en tosiaan tehnyt, pummasinhan jo ensimmäistä ja toista rastia. Varvauksessa sain kuitenkin kuulla ohittaneeni kolme tyttöä. Loppulenkillä minulla oli suuria ongelmia lähtösuunnan kanssa. Maaliin tulin neljäntenä, juuri ennen Suomen ykkösjoukkuetta. Kuulemma olin ollut tosi lähellä kolmanneksi sijoittunutta Norjaa, mutta valitettavasti en koskaan saanut näköyhteyttä Norjan ankkuriin. Ei siis mikään huippujuoksu tälläkään kertaa, mutta ainakin nostin joukkuettamme kolme sijaa. Viimeisen kisan jälkeen julkistettiin myös joukkuekisan voittaja. Suomi voitti kisan, ja näin ollen olimme maailman paras nuorten MM-joukkue!
Viestin jälkeen ajoimme takaisin majoitukseemme Murikanrantaan. Viimeisen illan (ja yön) vietimme muiden suunnistajien kanssa, kiitos kaikille mukavasta illasta! Ja kiitos koko viikosta! Vaikka kisat menivätkin osaltani melko huonosti, en varmasti tule unohtamaan tuota viikkoa ihan heti. En aio väittää, että olisin suorituksiini tyytyväinen, koska en ole. Mutta kisat ovat nyt ohi, ja ainut asia mitä enää voin tehdä, on yrittää ottaa opiksi kaikista kisoista. Uusia kisoja tulee (vaikka siltä se ei tuntunut pitkän matkan jälkeen) ja silloin aion olla niin paljon parempi! Eikä viikko ollut huono, vaikka minä enimmäkseen olinkin. Meillä oli ihan huippujoukkue ja saimme tutustua myös muiden maiden nuoriin suunnistajiin. Olen tosi kiitollinen, että sain olla mukana. Ei ihan jokainen saa juosta MM-kotikisoja.
Eftersom tävlingarna arrangerades i Finland åkte vi dit först några dagar före tävlingarna. Dagarna före tävlingarna tog vi det lugnt och prövade till och med köra lite karting. För min del behövs det lite träning ännu om vi säger så. Roligt var det ändå! Några model-träningar gjorde vi också, i terrängtypen och kartritningen var sådant som vi hade tänkt oss.
På den första tävlingsdagen, måndagen, hade vi medeldistans kval. Jag lyckades hålla orienteringen under kontroll nästan hela tiden, några små missar bara. Jag tog det lugnt och försökte bara orientera bra. Jag tog mig lätt till finalen, som näst snabbast i vår kvalklass.
Den följande dagen hade vi då medeldistans final. Jag kände mig lugn inför starten, men tyvärr for lugnet iväg redan på väg till första kontroll. Jag hade alltför bråttom och "hade inte tid" att läsa kartan och kolla kompassen. Efter ett misstag på över två minuter redan till ettan var det svårt att samla sig igen. Den som startade efter mig fick fast mig redan på ettan och tillsammans sprang vi igenom hela resten av banan. Inte orienterade jag bra resten av banan heller, små krokar hela tiden. Efter tävlingen var det dock bara att börja fokusera på nästa dag.
I onsdags stod det sprint i schemat. Sprinten arrangerades i Pispala, mestadels i ett industriområde. Banan var utmanande med många svåra vägval! Jag gjorde inga stora missar, men flera små och dåliga vägval också. Dessutom fick jag ingen flyt på och var tvungen att stanna flera gånger. Lite besviken var jag på mig själv, men det kunde väl ha gått mycket värre också... Slutplaceringen, sjätte, var en positiv överraskning efter ett sådant lopp.
 |
Bild: SSL
 |
Efter vilodagen i torsdags var det dags för långdistans. En fin långdistans i en fin terräng. Mitt lopp var tyvärr allt annat än fint. Jag började loppet helt okej, men på det långa avståndet till fyran tappade jag bort mig helt. Jag glömde kolla kompassen helt och for helt snett. Efter detta stora misstag orienterade jag lite slarvigt på vissa ställen och hade, återigen, alltför bråttom. Jag gjorde inga stora missar tills jag började det andra långa avståndet till elvan. Jaaa... Igen glömde jag kolla kompassen och inte heller uppskattade jag den sträckan som jag hade sprungit. Jag hamnade i ett sjukt dåligt grönt område där det knappast gick att gå. Helt klart det sämsta gröna området där jag någonsin har varit i Finland. Där spenderade jag då många långa minuter innan jag slapp bort. Resten av banan orienterade jag sådär, försökte så bra som möjligt, men visste nog det faktum att loppet var en katastrof. Efter målgången var jag väääldigt besviken, den sista individuella tävlingen i JWOC 2017 hade gått åt skogen, den också. På kvällen försökte jag lugna ner mig på något sätt och försökte flytta tankarna till stafetten. Jag lyckades med det, i någon mån i alla fall, efter att ha gått och suttit i skogen ensam över en timme.
På den sista tävlingsdagen hade vi alltså stafett. Jag fick löpa de sista sträckan i andra laget. Förstås var det en besvikelse att springa i andra laget, men efter mina usela lopp i skogen var det nog välförtjänt. Men inget dåligt lag hade vi verkligen! Med Inka på första och Alexandra på andra sträckan visste jag, att efter två sträckor kan vårt lag vara hur bra som helst. Mest osäker var jag helt klart på mig själv. Inka och Alexandra sprang bra och jag for ut i skogen som sjunde, cirka 2 minuter efter Finlands första lag. Jag gjorde inget superlopp, jag bommade ju redan ettan och tvåan, men i varvning hade jag tydligen sprungit förbi tre flickor. Efter varvningen orienterade jag sådär, jag for ut åt helt fel håll från två kontroller men som tur lyckades rätta riktningen efter en stund. Då jag kom till mål, fick jag veta att vårt lag blev fjärde, just före Finlands första lag. Tydligen hade också bronsen varit nära, men tyvärr såg jag aldrig Norge som då blev tredje. Inget superlopp denna gång heller, men i alla fall tog jag tre placeringar. Ännu ett tack för mina bästa lagkompisar! Efter den sista tävlingen, alltså stafetten, publicerades också vinnaren i lagtävlingen. Finland vann, och vi var alltså världens bästa lag i JWOC 2017!
 |
| Här märkte jag att kontrollen framför mig är tydligen inte min |
Efter stafetten for vi tillbaka till vårt boende, Murikanranta (som förresten var ett superfint ställe med god mat). Den sista kvällen (och natten) spenderades med orienterare från hela världen, tack alla för ett roligt kväll! Och tack för en superfin vecka! Fast tävlingarna gick som de gick, var veckan ändå något jag verkligen kommer att komma ihåg länge. Jag ska inte påstå att jag är nöjd med mina prestationer för det är jag inte. Men tävlingarna är förbi och det enda man kan göra nu är att försöka lära sig så mycket som möjligt av alla loppen. Det kommer (fast det inte kändes precis som så efter långdistansen) nya tävlingar och då ska jag vara mycket bättre! Och inte var veckan dålig fast jag för det mesta var. Vi hade ett sjukt bra lag och fick lära känna människor från andra länder också. Jag är så tacksam att jag fick vara med, inte får alla springa junior-VM på hemmaplan.
// Vihdoin sain tämän suomenkielisenkin tekstin valmiiksi. Minulla on ollut muuta tekemistä enkä ole jaksanut tänne kirjoittaa. Tässä kuitenkin jonkinlainen yhteenveto nuorten MM-kisoista, jotka siis juostiin 9.-16.7 Tampereella.
Koska kisat pidettiin Suomessa, joukkueemme kokoontui varsin myöhään. Päivät ennen kisojen alkua otimme rauhassa ja kerkesimmehän kartingiakin käydä ajamassa. Omissa taidoissani on vielä kehitettävää... Teimme myös muutaman harjoituksen tyyppimaastoissa, mutta pääasiassa lepäilimme.
Ensimmäisenä kisapäivänä, maanantaina, oli ohjelmassa keskimatkan karsinta. Otin rauhassa, tavoitteenani pitää suunnistus kasassa koko matkan. Onnistuin tavoitteessani melko hyvin joitain pienempiä koukkuja lukuun ottamatta. Rauhallisilla suorituksilla kaikki suomalaiset selvisivät seuraavan päivän finaaliin.
Seuraavana päivänä tunsin itseni rauhalliseksi ennen starttiani. Valitettavasti rauhallisuus kuitenkin katosi heti ykkösvälillä. Olin aivan liian kiireinen, minulla ei muka ollut aikaa kartanlukuun eikä kompassin katsomiseen. Tehtyäni yli kahden minuutin virheen heti ykköselle minun oli vaikea saada itseni koottua. Perään lähtenyt sai minut kiinni heti ykkösellä, ja loppumatkan tulimme yhdessä. En suunnistanut loppurataakaan hyvin vaan tein pieniä virheitä koko ajan. Kisan jälkeen ei kuitenkaan kauaa voinut jäädä murehtimaan huonosti mennyttä kisaa, vaan katseet oli käännettävä nopeasti kohti seuraavaa koitosta.
Seuraavana päivänä, eli keskiviikkona, ohjelmassa oli sprintti. Kilpailu juostiin Pispalan alueella, enimmäkseen teollisuusalueella. Rata oli haastava monine haastavine reitinvalintoineen. En eksynyt pahasti kertaakaan, mutta tein monta pientä virhettä enkä löytänyt aina niitä parhaita reitinvalintoja. Suunnistus oli tökkivää, ja jouduin pysähtelemään varsin monesti. Vähän pettynyt olen tökkivään suoritukseeni, mutta kuudes sija noin sadanviidenkymmenen tytön joukossa oli kuitenkin positiivinen yllätys tuollaisella juoksulla.
Torstain välipäivän jälkeen vuorossa oli pitkä matka. Hieno rata hienossa maastossa! Valitettavasti oma suoritukseni oli kaikkea muuta kuin hieno. Aloitin suoritukseni ihan hyvin, mutta pitkällä nelosvälillä kadotin itseni ihan täysin. En katsonut kompassia yhtään ja menin ihan vinoon. Virheeni jälkeen suunnistin vähän laiskasti ja aivan liian kiireisesti. Valtavia virheitä en kuitenkaan tehnyt ennen toista pitkää väliä, väliä yhdennelletoista rastille. En taaskaan katsonut kompassia enkä arvioinut matkaakaan yhtään. Jouduin aivan kamalaan vihreään, missä tuskin pääsi kävelemään. Aivan varmasti huonokulkuisin vihreä, jossa olen Suomessa ollut. Siellä vihreässä sitten vietin monta pitkää minuuttia ennen kuin viimein pääsin pois. Loppuradan yritin suunnistaa niin hyvin kuin mahdollista, mutta varmasti takaraivossa oli ajatus suurista ajanhukista pitkillä väleillä. Maaliin tultuani en voinut muuta kuin olla pettynyt itseeni. JWOCin viimeinenkin henkilökohtainen matka meni ihan alakanttiin. Illalla yritin rauhoittua ja saada ajatukset siirrettyä seuraavan päivän viestikisaan. Reilun tunnin metsässä oleilun jälkeen jotenkin tuossa onnistuin ja olin (ainakin jotenkin) valmis reissun viimeiseen koitokseen.
Viimeisenä kisapäivänä juostiin siis viestit. Sain juosta ankkuriosuuden Suomen kakkosjoukkueessa. Olin tietysti pettynyt, etten päässyt ykkösjoukkueeseen, mutta juostuani kisojen metsämatkat aivan surkeasti oli se aivan ansaittua. Mutta ei meillä tosiaankaan ollut huono joukkue! Inkan juostessa ykkösosuudella ja Alexandran kakkososuudella tiesin, että voimme kahden ensimmäisen osuuden jälkeen olla vaikka kuinka hyvällä sijalla. Epävarma olin vain omasta suorittamisestani. Inka ja Alexandra juoksivat hyvin, ja minä pääsin metsään seitsemäntenä, noin 2 minuuttia Suomen ykkösjoukkuetta perässä. Mitään huippujuoksua en tosiaan tehnyt, pummasinhan jo ensimmäistä ja toista rastia. Varvauksessa sain kuitenkin kuulla ohittaneeni kolme tyttöä. Loppulenkillä minulla oli suuria ongelmia lähtösuunnan kanssa. Maaliin tulin neljäntenä, juuri ennen Suomen ykkösjoukkuetta. Kuulemma olin ollut tosi lähellä kolmanneksi sijoittunutta Norjaa, mutta valitettavasti en koskaan saanut näköyhteyttä Norjan ankkuriin. Ei siis mikään huippujuoksu tälläkään kertaa, mutta ainakin nostin joukkuettamme kolme sijaa. Viimeisen kisan jälkeen julkistettiin myös joukkuekisan voittaja. Suomi voitti kisan, ja näin ollen olimme maailman paras nuorten MM-joukkue!
Viestin jälkeen ajoimme takaisin majoitukseemme Murikanrantaan. Viimeisen illan (ja yön) vietimme muiden suunnistajien kanssa, kiitos kaikille mukavasta illasta! Ja kiitos koko viikosta! Vaikka kisat menivätkin osaltani melko huonosti, en varmasti tule unohtamaan tuota viikkoa ihan heti. En aio väittää, että olisin suorituksiini tyytyväinen, koska en ole. Mutta kisat ovat nyt ohi, ja ainut asia mitä enää voin tehdä, on yrittää ottaa opiksi kaikista kisoista. Uusia kisoja tulee (vaikka siltä se ei tuntunut pitkän matkan jälkeen) ja silloin aion olla niin paljon parempi! Eikä viikko ollut huono, vaikka minä enimmäkseen olinkin. Meillä oli ihan huippujoukkue ja saimme tutustua myös muiden maiden nuoriin suunnistajiin. Olen tosi kiitollinen, että sain olla mukana. Ei ihan jokainen saa juosta MM-kotikisoja.
Kommentit
Lähetä kommentti